OSAAMISKANSIO
Tommy Nyholm
OPPIMISEN JA OPETUKSEN LÄHTÖKOHDAT
Tällä sivulle olen koonnut lyhyet kuvaukset erilaisista oppimisteorioista ja -näkemyksistä. Perehtymällä pedagogisiin oppimisteorioihin pystyin hahmottamaan millainen oppimisteoria itselläni on - ja mikä olisi tavoite, jota kohti voisin kulkea kokemuksen karttuessa. Oma pedagoginen käyttöteoriani.
Behavioristinen oppimisteoria
Behavioristinen suuntauksessa opettajan tehtävä on suunnitella oppimisympäristö, joka edistää oppimiseen johtavaa käyttäytymistä (Ruohotie 2005, 110)
Behavioristisen suuntauksen kolme tyypillistä piirrettä. (Ruohotie 2005, 108)
1. Oppiminen ilmenee käyttäytymisen havaittavina muutoksina. Mielen sisäiset ajatteluprosessit jätetään sivummalle.
2. Ympäristöllä on tärkeä osa oppimisessa. Oppijan roolilla ei ole suurta merkitystä.
3. Oppiminen selitetään läheisyyden (aika) ja vahvistaminen (toistot) käsitteillä.
Behavioristinen suuntauksen yksi tyypillinen piirre on että, se keskittyy havaittavissa olevaan ja jättää sisäiset ajatteluprosessit syrjemmälle (Ruohotie 2005, 108).
Humanistinen oppimisnäkemys
Humanistisen oppimiskäsityksen juuret johtavat Freudin psykoanalyysiin. Humanistinen oppimiskäsitys kuitenkin poikkeaa behavioristien ja freudilaisen psykologian mukaisesta käsityksestä ihmisluonnosta. (Ruohotie 2005, 112 - 113)
Humanistisen suuntauksen käsitys ihmisistä. (Ruohotie 2005, 113)
- ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä
- ihmiset hallitsevat omaa kohtaloaan
- ihmiset ovat vapaita toimimaan
- käyttäytyminen on tulosta inhimillisistä valinnoista
- ihmisisillä on rajattomat kasvun ja kehittymisen mahdollisuudet
Abraham Maslowia ja Carl Rogersia pidetään humanistisen suuntauksen pääkehittäjinä. Maslow tunnetaan erityisesti tarvehierarkiastaan.
Carl Rogersin käsitys oppimisen luonteenomaisuudesta. (Ruohotie 2005, 115)
- henkilökohtainen sitoutuminen-> oppija on sitoutunut oppimisprosessiin
- oppijalähtöisyys-> oppimisen tarve lähtee oppijasta
- laaja-alaisuus-> oppiminen aiheuttaa muutoksen käyttäytymisessä
- oppijan itsensä suorittama arviointi-> oppija itse tietää parhaiten omat tarpeensa
- merkitysten keskeinen rooli-> uudet merkitykset niveltyvät kokonaiskokemukseen
Carl Rogersin mukaan humanistinen oppimisteoria on mielekästä oppimista, joka johtaa henkilökohtaiseen kasvuun (Ruohotie 2005, 114). Rogersin mukaan oppiminen aiheuttaa muutoksen käyttäytymisessä (Ruohotie 2005, 115).
Tämän sivun lähteet
Lindblom-Ylänne, Sari ja Nevgi, Anne (toim.). Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. WSOY 2002. 1. Painos.
Lindblom-Ylänne, Sari ja Nevgi, Anne (toim.). Yliopisto-opettajan käsikirja. WSOY 2011. 1.-2. Painos.
Rajala, Antti, Hilppö, Jaakko, Kumpulainen, Kristina, Tissari Varpu, Krokfors Leena, Lipponen Lasse. Merkkejä tulevaisuuden oppimisympäristöistä. Opetushallitus 2010.
Http://www.oph.fi/download/125605_Merkkeja_tulevaisuuden_oppismisymparistoista_UUSI_5.8.2010.pdf. Luettu 17.9. 2017.
Ruohotie, Pekka. Oppiminen ja ammatillinen kasvu. WSOY 2005. 1.-3. Painos.
Tynjälä, Päivä. Oppiminen tiedon rakentamisena – Konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Otava 2000. 1.-2. painos
Kognitiivinen oppimisnäkemys
Kognitiiviset oppimisnäkemykset juuret johtavat 1920-luvun hahmopsykologisiin tutkimuksiin (Lindblom-Ylänne & Nevgi 2011, 214). Kognitiiviseen psykologiaan perustuvassa oppimisteoriassa katsotaan, että oppiminen alkaa oppijan omasta aktiivisesta suuntautumisesta opiskeltavaan asiaan. Oppiminen onkin oppijan omien sisäisten mallien tai skeemojen muodostamista (Lindblom-Ylänne & Nevgi 2011, 217).
Yrjö Engström loi käsitteen orientaatioperusta. Jokainen oppija muodostaa itse oman käsityksensä opittavasta omien ratkaisumallien avulla. Oppimisprosessit käynnistetään opiskelijan ajattelua ja motivaatiota herättävillä tehtävillä tai kysymyksillä, jonka jälkeen aiheeseen orientoidutaan. Opettaja ei anna orientaatioperustaa valmiina, vaan pyrkii saamaan oppijat luomaan omat orientaatioperusteet. Oppija perehtyy aiheeseen, jonka jälkeen oppijan tulee soveltaa oppimaansa asiaa kokeilemalla itse sitä käytännössä. Viimeisenä vaiheena on osaamisen arviointi. (Lindblom-Ylänne & Nevgi 2011, 219).
Konstruktiivinen oppimisnäkemys
Konstruktiivisessa oppimisnäkemyksessä on keskeistä, että yksilö rakentaa oppimastaan merkityksiä, ja merkitysten muodostuminen on sidoksissa yksilön aiempaan ja sen hetkisen tiedon rakenteeseen. Opettamisessa tarjotaan kokemuksia, jota aiheuttavat kognitiivista ristiriitaa, joka johtaa oppijan kehittämään uusia paremmin kokemusta jäsentäviä tietorakenteita. (Ruohotie 2005, 118 – 119) Konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan oppiminen ei ole tiedon passiivista vastaanottamista vaan oppija aktiivista kognitiivista toimintaa, jossa hän tulkitsee havaintojaan ja uutta tietoa aikaisemman tietonsa ja kokemustensa pohjalta (Tynjälä 1999, 38). Oppijan tieto rakentuu yhteisten ongelmien ratkomisesta ja niistä keskusteltaessa, jolloin merkitysten määrittely perustuu dialogiin (Ruohotie 2005, 119).
Yleistyksiä konstruktiivisesta oppimisnäkemyksestä. (Ruohotie 2005, 120 – 122)
- Uutta tietoa omaksutaan käyttämällä aiemmin opittua
- Oppiminen on oppijan oman toiminnan tulosta
- Toimintaa ohjaa sen tavoite
- Ymmärtämisen painottaminen edistää mielekästä tiedon käsittämistä ja rakentamista
- Samat asiat voidaan käsittää ja tulkita monin eri tavoin
- Sosiaalisella vuorovaikutuksella on keskeinen rooli oppimisessa
Sosiokulttuurinen oppimisnäkemys
Keskeinen ajatus sosiokulttuurisen oppimisnäkemyksen takana on, että tiedon muodostus ja oppiminen ovat perusteiltaan sosiaalisia ilmiöitä, joita tulisi tarkastella sosiaalisen, kulttuurisen ja historiallisen viitekehityksessä (Tynjälä 1999, 44). Sosiokulttuurisen suuntauksen isänä pidetään L. S. Vygotskya, jonka näkemyksen mukaan tieto ei sisäisty suoraan vaan psykologisten välineiden käytön kautta. Psykologisilla välineillä tarkoitetaan erilaisia merkkejä ja merkkijärjestelmiä (puhe, kirjoitettu kieli, taide, visuaaliset esittämistavat ym.), joita ihmiset käyttävät ajattelunsa ja käyttäytymisensä tukena. (Tynjälä 1999, 45)
Sosiokulttuurisessa oppimisnäkemyksessä oppimista ei pidetä pelkästään tiedonhankintana tai yksilön ihmisen osaamisena ja asiantuntijuutena. Yksilöt ovat ryhmän tai yhteisön jäseninä ja niiden toimintaan osallistuvia toimijoita. Oppiminen on asteittain syvenevää osallistumisen prosessia, jonka aikana yksilö oppii yhdessä yhteisön mukana. Oppimisella tarkoitetaan sekä ajattelun kehittymistä, että yksilön ja maailmassa olemisen tavan muuttumista. (Rajala ym. 2010, 14 -15) Oppimista tarkastellessa otetaan huomioon myös oppimistapahtuman historia, eli miten kyseiseen tilanteeseen on tultu (Tynjälä 1999, 44).
Sosiokulttuurisen oppimisnäkemyksen kaksi keskeistä käsitettä ovat toimijuus ja tietovarannot. Toimijuus on toiminnan ja vuorovaikutuksen tulosta. Toimijuus on ajatuksia aktiivisuudesta, osallisuudesta, motivaatiosta ja valintojen mahdollisuudesta. Yksilöt pyrkivät muokkaamaan toimintaympäristöään. Yhteisön tulee kohdata yksilö aktiivisena ja kuunnella yksilön ajatuksia ja ehdotuksia. (Rajala ym. 2010, 15)
Tietovarannot ovat paikallisia kulttuurisia tietotaitojen verkostoja. Verkostot ovat joustavia, dynaamisia ja vastavuoroisia. Nämä verkostot mahdollistivat yhteisön ja siinä toimivien yksilöiden osallistumisen ja oppimisen. (Rajala ym. 2010, 16)